Thursday, 27 July 2017

Haave: pyörällä maailman laelle

Tehtiin kotona lomamatkasuunnitelmaa Taiwaniin ja Filippiineille lokakuuksi. Matkaa on suunniteltu sillä verukkeella, että lapsi menee opiskelijavaihtoon Taipeihin. Näin olisi yksi kiinnekohta siellä.

Mietin samalla miten pääsisi reissussa pyörän päälle ja missä päin kannattaisi ajaa. Vaikka tämä onkin yhteinen reissu, en oikein malta olla harrastamatta.

Muistin sitten lukeneeni eeppisestä pyöräkisasta, jossa kavutaan 3275 metrin korkeuteen Keski-Taiwanin vuorille. Sehän piti heti googlettaa... ja verkosta hyökyi kyllä sellainen innostava virta, jossa oli luettavaa useammaksi tunniksi!

Taiwan KOM Challenge ajetaan 20. lokakuuta. Meidän oli tarkoitus juuri sinä päivänä lentää Manilaan, mutta nyt taitaa suunnitelma vielä muuttua niin että ehtisin kisaan mukaan – onhan tuo yksi näitä "kerran elämässä"-juttuja. Iso haaste minulle!

Perhosia tai jotain varpusia tuntuu lentelevän vatsassa. Kiehtoo ja pelottaa. Ensin parikymppiä saattoajoa ja sitten 80 kilometriä ylämäkeä. Miten tällainen iso, tasamaahan tottunut äijä pärjää tuolla? Kuinka hitaasti saa ajaa? Löytyykö pyörävuokraamo?

Paljon selvitettävää, eikä kaikesta edes selviä tietokonetta naputtelemalla. On ryhdistäydyttävä ja otettava enempi treenin kannalta tulevat pari kuukautta, jos mielii Taiwanissa päästä laelle saakka.

Kuva Andrew Gershlaken blogista. Hän osallistui vuonna 2011.

Tuesday, 18 July 2017

Fiksi tuo tyyliä kesä-cruisailuun

Vielä 1930-luvun alussa Tour de Francessa pyörässä sai olla vain kaksi välitystä. Niitä saattoi vaihtaa kääntämällä takarengas ympäri – vähän kuten nykyisissä singlespeed/fixi-fillareissa.

Jules Merviel tyylittelee kuvassa hiukan isompien juomapullojen kanssa. Ihan ei käy selväksi mistä rypälelajikkeesta energiajuomat on valmistettu. Sen sijaan taka-akseli ja sen molemmat rattaat erottuvat hyvin.

Marraskuussa ostin Magdeburgista PureFix Papan. Sen takarengas on ollut asennossa singlespeed eli se on ollut tavanomainen yksivaihteinen fillari, jossa on vapaaratas. Vapaarattaan ansiosta polkemisen voi pysäyttää, vaikka pyörä liikkuu.

Yksivaihteinen eli sinkula (singlespeed) pakottaa katsomaan reittiä uudella tavalla.

Vaihteellisella maantiepyörällä mikään alle neloskategorian mäki ei jaksa kohota tietoisuuteen saakka, vaan siihen reagoidaan selkäytimestä tulevalla sormenliikkeellä, joka siirtää ketjun isommalle takarattaalle tai tiukemmassa paikassa kevyemmälle etulimpulle.

Sen sijaan yksivaihteisen 44/16-välityksellä pienet kaupunkimäetkin teettävät työtä ja vaativat olemaan hereillä. Toisaalta vapaaratas antaa alamäessä armon olla polkematta ja haihduttaa maitohapot. Ihan erilaista treeniä kuin vaihdepyörällä.


Fiksin eli kiinteävälitteisen sinkulan fillaristani saa kääntämällä takarenkaan ympäri. Tässä akselin toisella puolen olevassa rattaassa ei ole sisäistä vapaaratasta, vaan välitys on kiinteä.

Fiksissä polkimien on oltava oikeassa asennossa, jotta pyörällä pääsee edes liikkeelle. Nopeutta laskiessa molempien jalkojen on vuorottain vastustettava kammen pyörimistä. Kun fillari sitten pysähtyy, ei jalkojen asentoa korjata kuin fillarin paikkaa siirtämällä tai nostamalla takarengas maasta.

Hankalinta fiksillä on reagointi yllättäviin liikennetilanteisiin. Kun ylitin suojatietä vihreillä, risteävää katua tuli auto. Sen kuljettaja huomasi punaiset vasta viime tingassa, ja hänen jarrutuksensa pysähtyi puolitoista metriä suojatien puolelle. Onneksi pyörässäni on myös käsijarrut – jalkajarruilla tuskin olisin osannut pysäyttää yhtä nopeasti.

Paluumatkalla ajoin letkeää kolmeakymppiä, kun olin kääntymässä kotitielle. Tyypillisesti siinä kohdin rullaan hiukan matkaa polkematta, näytän käsimerkkiä ja jarrutan juuri ennen kääntymistä kevyesti. Yritin nyt samaa muistamatta, että ajan fiksillä. Fillari heilahti, kun löysäsin jalkojen rytmin, jolloin polkimet tietysti jatkoivat omaa liikettään pamauttaen kevyesti jalkapohjiin.

Kenelle ja mihin käyttöön yksivaihteinen tai fiksi sopivat? Parhaiten tasamaalle ja rauhallisiin vauhteihin, varsinkin silloin kun on tyyntä. Mikäpä sen tyylikkäämpää kuin karauttaa fiksillä jätskikiskalle. Jopa minä, setämies, sain muutamat katseet kääntymään tänään, kun cruisailin Tikkurilan keskustassa. Hyvin sopi fillarin nimi miehelle: PureFix Papa.

Wednesday, 12 July 2017

Lomatonni omaksi

AnttiWalker sen idean keksi, ja onkin nyt hyvässä vauhdissa tienaamassa lomatonniaan.

Rahaa tässä ei nyt kuitenkaan ansaita, vaan ajetaan tuhat kilometriä neljän viikon kesäloman aikana.

Vaikka minulla on keskimäärin heinäkuussa kertynyt 1228 kilometriä, en tänä vuonna ole edes lomatonnin tahdissa.

Määrän lisäksi kortilla on ollut laatu. Tehotasot ovat pysytelleet AnA-kynnyksen heikommalla puolella, kun on tullut ajettua itsekseen tasatahtista. HePon Vantaankoski-lenkeillä olen käynyt tänä vuonna vain pari kertaa. Mäkiä olen onneksi polkenut keväällä Italiassa ja Baskimaalla, niin että Etelä-Suomen nyppylät tuntuvatkin selvästi helpommilta kuin muutamina aiempina vuosina.

Viime sunnuntain HePo-lenkillä menin 34-ryhmään. Sen nopeavaihtoinen telaketju herätteli jalkoja sopivasti. Sen jälkeen väsyneistäkin koivista on yllättäen löytynyt uutta puhtia.


Oman lomatonnini lasken niin, että ajan keskimäärin 35 kilometriä päivittäin 1.-30.7. eli yhteensä 1050 km. Nyt kun krossari ja muut fillarit ovat vaihtuneet enemmän ja enemmän maantiepyörään, taitaa ne kilometrit kuitenkin kertyä aika helposti. Pidetään huoli, ettei kuitenkaan laadun tai ilon kustannuksella.

Friday, 7 July 2017

Mitä tehdä, kun saat ilmaiseksi, mutta haluat maksaa?

Sain kaverilta äsken vanhan fillarin. Olin kysellyt assapyörää, jonka uskaltaisi jättää jopa Malmin aseman pyörätelineeseen – siihen, josta minulta on varastettu sekä Marin Bobcat että Focus Planet.


Olen nyt Nishiki TR-29:n omistaja. Siitä vielä kerran lämpimät kiitokset lahjoittajalle!

Tämä "bigfoot" on oikeastaan aika potentiaalinen fillari. Sääli vain, että saamassani yksilössä keskiö on ihan loppu. Polkimet rusahtelevat ja lenksuvat. No, juuri siksihän se olikin kiertoon annettava assafillari.

Ihan tällaisenaan sillä ei aja edes lyhyitä kauppamatkoja. Keskiölle on tehtävä jotain, mutta oma peukaloni on siihen hommaan liian keskellä.

Nyt. Siis. Harkintaa.

Jos laitatan keskiön pyörähuollossa, kysynkö samalla mitä muuta on välttämätön tehdä? Vaihteisto ei ole ihan kohdillaan.

Pian saatan löytää itseni tilanteesta, jossa olen maksanut "kahdenkympin assapyörästäni" kaksisataa, enkä ehkä haluakaan jättää sitä vaille vartiointia.

Minulla on kyllä pikkurillin paksuinen lukkovaijeri ja munalukko, mutta kumpikaan niistä ei estä hydraulisia pihtejä. Pitäisikö siis ostaa Kryptonite tai muu vastaava tukeva lukko?

Jos tämän laitatan, pitäisikö sitten myydä Mongoose Sabrosa? Tai käykö sen keskiö tähän?

Minkä verran itse asiassa enää tarvitsen assafillaria, kun pyörän saa ottaa mukaan junaan?

Niin monta kysymystä, joihin en osaa vastata!

Monday, 12 June 2017

Polkupyörä täyttää 200 vuotta tänään


Paroni Karl von Drais esitteli tasan 200 vuotta sitten eli kesäkuun 12. päivä 1817 polkupyörän prototyypin. Uutuus oli hevoseton kaksipyöräinen, jonka voimanlähteenä toimi ihminen itse.

Drais hyppäsi laufmaschinen selkään ja potkutteli Mannheimissa postireitillä viidentoista kilometrin matkan neljäsosassa siitä ajasta mitä reittiin menisi kävellen.

Draisin ajattelu noudatteli hyvin samanlaisia uria kuin nykyisten teknologiainnovaatioiden markkinoinnissa. Hän julkisti rinnakkaismalleja, jopa tandemin sekä markkinoi lisävarusteita kuten sateenvarjoa ja lamppua.

Lokakuussa 1817 hän julkaisi esitteen, jonka kuvassa pyöräilijä näyttää erehdyttävästi nykyajan MAMILilta, sen verran tiukat ja kirkkaat "lycrat" on yllä.



Seuraavana vuonna Drais käännätti esitteen ranskaksi. Siinä laitteen nimi on tutusti vélocipède. Huhtikuussa 1818 hän järjesti pyöräilydemon Pariisin Luxembourg-puistossa.

Näin juhlapäivänä on kaikenlaista happeningiä aiheen tiimoilta. Melbournessa innostuttiin järjestämään replica-pyöräilytapahtuma. Kuvalähde: ABC News.



Sunday, 11 June 2017

Tomi's got time, talent, and a blog

Tomi Rantanen started his five year bike trip around the world two days ago.

Even though this journey began only now, Tomi is not a newbie what comes to riding or writing. There is already plenty of interesting reading on the blog.

The reason I added his blog to my "Pyöräilyblogeja" list is that not only can he pedal and write, but he takes amazing photos as well. Pay a visit, and follow his ride. Tomi's site and blog are here.

I couldn't even dream of taking such a photo on the first day of my long ride as Tomi did. Hope it's ok to show it here too:


Tuesday, 30 May 2017

Grüße Aus Berlin! Ride and Enjoy!



The bottom line In English: Berlin is a great, relaxed metropolis to explore on a bike. Don't forget to pay a visit to Steel Vintage Bikes & Café on Wilhelmstrasse (Mitte).

Viime viikonloppuna kävin Berliinissä ja ihastelin kaupungin pyöräilymahdollisuuksia.

Tiet ovat leveitä, paikoin ihan käsittämättömän laajoja (DDR-mahtailua) verrattuna maltilliseen liikenteeseen. Niinpä siellä on ollut helppoa laittaa pyörätiet jokseenkin kaikkialle, missä niitä tarvitaan. Myös puistoja on paljon, ja niissäkin saa pyöräillä.

Koska väylää riittää, kelit ovat paremmat kuin Suomessa ja mäkiäkään ei ole, on pyöräily tietysti suosittua. Lisäksi fillari sopii Berliinin monimuotoiseen kulttuuri-imagoon kuin nenä päähän.

Sen sijaan kypärä ei siihen päähän juurikaan sovi: ehkä yksi sadasta käyttää kypärää. Berliinissä ajellaan fikseillä, custom-fillareilla ja arkisilla kauppapyörillä leppoisasti. Bussikuskitkin ottavat iisisti pyörän takana eivätkä tee Hämeentieltä tuttuja riskiohituksia.

Julkinen liikenne toimii Berliinissä hyvin, ja fillari kulkee mukana niin metrossa, junassa kuin useimmissa busseissakin. Paikallisella Reittioppaalla (bvg.de) voi valita reittiehdotuksissa juuri ne bussivuorot, joissa on pyöräteline.

Toissatalvena Berliinissä käydessäni bongasin Steel Vintage Bikes & Cafén ydinkeskustassa Wilhelmstrassella, mutta tuolloin se oli kiinni. Nyt aurinko paistoi ja putiikin terassi houkutteli pysähtymään.

Ensin oli tietysti pakko päästä liikkeen puolelle. Kauniita teräsrunkoisia tyylifillareita ja Eroica-yhteensopivia ajovermeitä. Vihdoinkin myös hyvä valikoima riittävän isoja lippiksiä!

Nämä kengät olisin ostanut oitis, jos vaan olisi ollut sopivaa kokoa saatavilla:
Pantofola d'Oro Vuelta Pro Eroica.

Sen sijaan mukaan tarttui merinovillainen replica-ajopaita ja Santinin valmistama vintage-tyyppinen Eroica Moni -takki. Niin, ja viisi lippistä. Onneksi pienessä lentolaukussa ei ollut tilaa enempiin heräteostoksiin.

Upeinta SVB:ssä oli takahuoneen seinä. Paitsi että sille oli ripustettu retrokilpureita, oli liikkeen omistajan kaveri tehnyt hillittömän hienon teoksen pelkistä pyöränkumeista. Kyllä vaan – ihan kaikki alla olevassa kuvassa on sisureita, tuubirenkaita, avorenkaita ja pistosuojanauhoja ammuttuna niittipyssyllä seinään. Viikko siinä oli Richardilla vierähtänyt.



Vaikka miltei joka kadunkulmassa olikin vuokrapyöriä 12 euron päivähintaan, itse en päässyt fillarin selkään. Sen sijaan kaupungilla tuli käveltyä kohtalaisen pyörälenkin verran.

Viereisen kuvan näppäsin Velodromin luona, jonne päädyimme yhden satunnaisen ratikka-ajelun kautta. Harmi kyllä sisäpyörähalli oli kiinni enkä päässyt kurkistelemaan menoa. Matkakumppanini ei oikein meinannut tajuta, että se rakennus oli velodromi, kun siinä oli katto. Eläköön Suomi!

Kaiken kaikkiaan Berliini on kiva kuhinapytty. Varsinkin jos rauhallinen kruisailu ja kaupunkiin tutustuminen pyörän selässä ovat sinun juttusi, voi keväistä Berliiniä ehdottomasti suositella myös pyöräilijälle.

Saturday, 13 May 2017

Final ride in Bilbao: Urkiola climb


I got the "cyclist's high" experience yesterday in two ways.

A local friend (who has been riding with Indurain and other big names) recommended me to go to Urkiola. I knew it was in a national park behind Durango, and I expected it to be at 300-400 m altitude – I didn't check it as I got the suggestion only when I was already on the road.

Urkiola was a punishing climb to me: heavy amateur in his 50s, having only 39-28 as the shortest, riding some 6 km 9-10%. Anyhow, I made it and found myself in 700 m altitude.

What a great feeling it was: like I had won myself, exceeded my limits! I kept on smiling all the way back to Bilbao. What a flow, almost a trance!

If you start from Bilbao, there is a nice 30 km ride on a rather flat terrain, so you get your warm up hour first. Then you'll get about 6 km moderate uphill, and finally 6 km of steep climbing. 

On the top there is a restaurant and a cafe. Ride carefully downhill, as there is no rhythm for the curves and some doubles are very very tight.

See also previous Cycling tips for Bilbao